TEHOKURSSI OUTBOUND-ASIAKASHANKINNAN VIIMEISELLE ASKELEELLE
Näin buukkaat laadukkaita B2B-tapaamisia puhelimella
Olet ehkä rakentanut tarkan prospektilistan ja lähettänyt hyviä sähköposteja. Osa listasta on silti hiljaa. Sähköposti ei vastaa, eikä koskaan tulekaan vastaamaan, koska osa päättäjistä ei lue sähköpostia järjestelmällisesti. Näihin päättäjiin pääset käsiksi vain yhdellä tavalla, soittamalla.
Tällä kurssilla rakennat soittospiikin ja vaikuttavuusargumentin joka toimii sinun tuotteellesi, tekoälyn avulla. Saat myös valmiit repliikit yleisimpiin vastauksiin ja kieltäytymisiin, jotta et joudu keksimään niitä puhelimessa lennossa.
Olen soittanut kylmäpuheluita vuodesta 2004 ja buukannut yli 1 000 tapaamista, parhaimmillaan yli puolelta tavoittamistani päättäjistä. Pohjatyön, joka on aiemmin vaatinut viikkoja kokeilua ja virheitä, teet nyt tekoälyn avulla muutamassa minuutissa.
Et opiskele yksin. Tule mukaan yhteisöön jossa keskustellaan buukkaamisesta ja jaetaan mikä toimii.
KOKEMUKSEN POHJANA YLI 100 ASIAKASPROJEKTIA
Tunnistatko itsesi näistä?
1. Kalenteri on tyhjä koska et soita
Sähköposti ei tuota enää vastauksia, mutta puhelinta et avaa. Istut listan kanssa, tiedät että soittaminen olisi seuraava askel, mutta et tiedä mitä sanoisit ensimmäisen kymmenen sekunnin aikana.
“Tiedät että pitäisi soittaa. Et vain tiedä mitä sanoa.”
2. Soitat, mutta menetät päättäjän heti alkuun
Saat luvan puhua, ja sitten et anna yhtään syytä miksi puhelua kannattaisi jatkaa. Vastaanottaja keskeyttää, pyytää lähettämään sähköpostia, tai sanoo suoraan ei.
“Saat luvan puhua mutta menetät hetken jolloin pitäisi vakuuttaa.”

3. Et tiedä mitä vastata kun kuulet ei:n
“Lähetä sähköpostia.” “Ei ole budjettia.” “Ei kiinnosta.” Näihin vastauksiin ei ole valmista repliikkiä, joten puhelu päättyy siihen sen sijaan että jatkuisi.
“Kieltäytyminen tuntuu lopulliselta koska et tiedä miten jatkaa siitä.”

Mitä saavutat kun rakennat soittospiikkisi tämän menetelmän avulla
- Sinulla on soittorunko neljässä vaiheessa, avaus, vaikuttavuusargumentti, kartoitus ja tapaamisen ehdotus, kirjoitettuna auki puhutulle kielelle.
- Sinulla on kolme erilaista vaikuttavuusargumenttia testattavaksi, jokainen enintään kaksi lausetta ja rakennettu oman brändistrategiasi ja parhaan referenssituloksesi pohjalta.
- Sinulla on valmiit repliikit yleisimpiin vastauksiin ja kieltäytymisiin, joten et joudu keksimään niitä puhelimen toisessa päässä.
- Tiedät koska soitat, kuinka monta puhelua per sessio on realistista ja miten kirjaat tulokset niin että näet milloin jotain pitää muuttaa.
- Tiedät milloin soittamisen ulkoistaminen kannattaa, ja sinulla on valmis briifidokumentti joka annetaan toimittajalle ennen yhteistyön alkua.
- Sama runko toimii sekä kylmäsoitossa että sähköpostin tai liidimagneetin jälkeisessä lämpimämmässä soitossa.
Miten rakennat soittospiikkisi tämän menetelmän avulla?
Tämä kurssi käy läpi buukkaamisen neljässä vaiheessa, spiikin rakentamisesta jatkuvaan soittorutiiniin.
Jos olet käynyt B2B-brändikurssin ja prospektilistakurssin, arvolupauksesi ja kohdeyrityskriteerisi siirtyvät suoraan tämän kurssin lähtötiedoiksi. Kurssi toimii myös itsenäisenä kokonaisuutena, jos tiedät jo mitä myyt ja kenelle.

1. Opiskele. Katsot videot ja luet oppaan omaan tahtiisi. 4 vaihetta, jokainen konkreettinen ja suoraan käyttöön otettava.
2. Keskustele. Tulet mukaan suljettuun yhteisöön ja keskustelet buukkaamisesta. Olen itse mukana säännöllisesti ja vastaan kysymyksiin.
3. Täytä kehoite. Avaat valmiin tekoälykehoitteen, täytät tuotteesi, kohdepäättäjäsi ja referenssituloksesi, tekoäly rakentaa spiikin ja vaikuttavuusargumentit. Tulokset siirtyvät seuraavaan vaiheeseen, joten et aloita mistään tyhjältä.
4. Valmis, harjoiteltava soittorunko. Kun olet käynyt kaikki neljä vaihetta läpi, sinulla on spiikki, vaikuttavuusargumentit, vastaväiterepliikit ja viikkorytmi. Juuri sinun tuotteellesi räätälöitynä.
Oppaan ja videoiden opiskelu vie tunnin tai kaksi. Sen jälkeen rakennat spiikkisi valmiiden tekoälykehoitteiden avulla samassa illassa, ja voit harjoitella sen ääneen ennen ensimmäistä puhelua.
Mitä kurssi sisältää
Kurssi käy läpi 4 vaihetta soittospiikin rakentamisesta jatkuvaan soittorutiiniin.

Vaihe 1: Soittospiikki ja vaikuttavuusargumentti — Avaus 15 sekunnissa, päättäjän varmistaminen ja lupakysymys. Kolme erilaista vaikuttavuusargumenttia testattavaksi, yksi asiakasmäärän tai markkinaposition pohjalta, yksi konkreettisen tuloksen tai säästön pohjalta ja yksi kohderyhmän tunnistaman ongelman pohjalta. Kartoitus kahdella tai kolmella avoimella kysymyksellä, ja tapaamisen ehdottaminen kahden vaihtoehdon tekniikalla.
Vaihe 2: Vastaväitteet ja yleisimmät tilanteet — Valmiit repliikit tilanteisiin joissa vastaanottaja pyytää lähettämään sähköpostia, sanoo ettei kiinnosta, tai vetoaa budjettiin. Jokaiselle tilanteelle oma vastaus joka ei tyrmää pyyntöä vaan vie keskustelua eteenpäin. Lisäksi tapaamisen vahvistaminen, vahvistussähköpostin pohja ja CRM-muistiinpano viidessä lauseessa.
Vaihe 3: Soittorytmi ja tulosten seuranta — Konkreettinen viikkorytmi, milloin soitetaan ja kuinka monta puhelua per sessio on realistinen tavoite. Neljä lukua jotka kirjataan viikoittain, soitetut puhelut, tavoitetut päättäjät, sovitut tapaamiset ja hit rate. Raja-arvot joiden perusteella tiedät milloin spiikkiä tai listaa pitää tarkistaa.
Vaihe 4: Soittamisen ulkoistaminen (valinnainen) — Milloin ulkoistaminen kannattaa ja milloin ei vielä kannata. Toimittajan valintakriteerit ja hinnoittelumallien vertailu. Valmis briifidokumentin rakenne, jonka annat buukkarifirmalle ennen yhteistyön alkua, niin että kaksi eri toimittajaa tuottaisi sen pohjalta samankaltaisia tuloksia.
Kokemuksen pohjana yli 1 000 buukattua tapaamista
Aloitin puhelinmyynnin Elisalla vuonna 2004 ja siirryin B2B-myyjäksi vuonna 2006. Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana käytännössä kaikki tapaamiseni, sekä itselleni että palveluna muille, syntyivät kylmäsoittamalla. Sen jälkeen olen hankkinut tapaamisia paljon myös muilla menetelmillä, mutta kylmäsoittaminen on edelleen mukana. Se ei olisi mukana jos se ei toimisi.
Normaali hit rate on 20–30 prosenttia tavoitetuista päättäjistä. Parhaimmillaan olen saanut tapaamisen yli puolelta tavoittamistani. Tämä ei ole sattumaa vaan tarkasti mietityn soittospiikin ja vaikuttavuusargumentin tulos, sama rakenne jonka opit tällä kurssilla.
Tässä mitä muut yrittäjät sanovat kanssani työskentelystä.
Mitä saat käyttöösi?
Kurssi sisältää valmiit tekoälykehoitteet jokaiseen vaiheeseen. Avaat kehoitteen, liität brändikirjasi mukaan, täydennät loput tiedot ja tekoäly tuottaa tuloksen minuuteissa.

Osa laajempaa kokonaisuutta
Tämä kurssi on seitsemäs yhdentoista kurssin sarjassa, joka vie sinut B2B-liiketoiminnan rakentamisesta askel askeleelta brändin perustuksista mitattuun asiakashankintaan.
Ennen tätä kurssia kannattaa olla kunnossa B2B-yritysbrändi ja prospektilista, koska soittospiikkisi ja vaikuttavuusargumenttisi rakentuvat niissä syntyvän arvolupauksen ja kohdeyrityskriteerien päälle. Tämän kurssin jälkeen looginen seuraava askel on tapaaminen ja kartoitus, koska soittaminen tuottaa tuloksia joita täytyy osata johtaa eteenpäin.
Voit ostaa tämän kurssin itsenäisesti tai osana koko sarjaa.

Kenelle kurssi sopii
- Teet B2B-myyntiä, myyt yrityksille tai organisaatioille, et kuluttajille.
- Sähköposti tai muu kontaktointi ei tavoita osaa kohderyhmästäsi, ja tarvitset puhelimen täydentämään sitä.
- Sinulla on jo prospektilista tai käsitys kenelle soitat, mutta et tiedä mitä sanoa kun päättäjä vastaa.
- Olet valmis harjoittelemaan spiikin ääneen ja soittamaan systemaattisesti, et vain silloin tällöin.
Tämä kurssi ei ole sinulle jos et vielä tiedä kenelle myyt (aloita silloin brändikursseista), tai jos etsit valmiita, ulkopuolelta ostettuja buukkauspalveluita ilman että haluat ymmärtää itse mitä hyvä spiikki sisältää.
Usein kysyttyä
Pelottaako kylmäsoittaminen aina alkuun, vai häviääkö se harjoittelun myötä? Häviää suurelta osin. Se häviää sitä nopeammin mitä tarkempi runko ja mitä useammin sitä käyttää. Kurssi antaa sinulle valmiin rungon, joten et aloita tyhjästä.
Tarvitseeko minulla olla aiempaa myyntikokemusta? Ei. Runko on rakennettu niin että se toimii puhutulla kielellä, ei myyntiskriptinä, ja sopii sekä aloittelijalle että kokeneelle myyjälle.
Entä jos en ole hyvä improvisoimaan puhelimessa? Et joudukaan improvisoimaan. Saat valmiit repliikit yleisimpiin vastauksiin, joten sinun ei tarvitse keksiä niitä lennossa.
Voinko ulkoistaa soittamisen heti alusta? Voit, mutta vaikuttavuusargumenttia ja soittorunkoa ei voi ulkoistaa. Ne pitää olla valmiina ennen kuin kukaan muu voi soittaa nimissäsi onnistuneesti. Kurssi käy läpi myös milloin ja miten ulkoistaminen kannattaa tehdä.
Sopiiko tämä yksinyrittäjälle joka soittaa itse? Kyllä, kurssi on rakennettu juuri tähän tilanteeseen. 20–30 puhelua päivässä vie kahdesta kolmeen tuntia kun runko on harjoiteltu, mikä on realistinen panostus yksin toimivalle yrittäjälle.
Täytyykö minun käydä ensin prospektilistakurssi? Ei pakollista, mutta suositeltavaa. Tämä kurssi olettaa että sinulla on jonkinlainen lista soitettavista, ja keskittyy siihen mitä sanot kun päättäjä vastaa.
Kuinka kauan tämä vie? Oppaan ja videoiden opiskelu vie tunnin tai kaksi. Sen jälkeen rakennat spiikkisi tekoälyn avulla samassa illassa, ja voit harjoitella sen ääneen ennen ensimmäistä puhelua.
Voiko kurssin kustantaa yrityksen kautta? Kyllä. Verkkokurssi on yrityksen koulutuskulu.

100% tyytyväisyystakuu
Jos et ole tyytyväinen kurssiin 14 päivän kuluessa ostosta, saat rahasi takaisin – ilman selittelyjä.
Ilmoita asiakaspalveluun ja saat rahasi takaisin.
.
Miksi minua kannattaa kuunnella
Olen Ilpo Tuononen. Olen tehnyt B2B-myyntiä päätyönäni vuodesta 2006, ensin kylmäsoittamalla ja vuodesta 2013 yrittäjänä, ja hankkinut yli 2 000 asiakastapaamista. Olen yksi Koulutuskoneen kehittäjistä, jonka koko asiakaskunta, lähes 200 000 käyttäjää ja yli 100 yritysasiakasta, on hankittu samalla menetelmällä jota opetan tällä kurssilla.

Mitä saat
- Helposti opiskeltavat videot
- Valmiit tekoälykehoitteet jokaiseen vaiheeseen
- Käytännönläheisen oppaan
- Aktiivinen yhteisö ja henkilökohtainen valmentajan tuki
- Elinikäinen pääsy ja kaikki tulevat päivitykset
49€
Hinta sis. alv 25,5%. Kertamaksu.
14 päivän rahat takaisin takuu.